Suomen Telelääketieteen ja e-Health seura
TIEDOTE 9.12.2019
PIRKKO KOURI JATKAA KANSAINVÄLISEN ISfTeH-JÄRJESTÖN HALLITUKSESSA
Terveystieteiden tohtori Pirkko Kouri on valittu uudelle kaudelle International Society of Telemedicine and eHealth -järjestön (ISfTeH) hallitukseen. Kouri toimii terveydenhuollon teknologian yliopettajana Savonia ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Hän on myös Suomen Telelääketieteen ja e-Health seuran (STeHS) sihteeri ja hallituksen jäsen.
ISfTeH on telelääketieteen ja eHealth-alan kansainvälinen kattojärjestö, jonka jäseniä ovat vastaavat järjestöt eri maista. Jäseniä on 90 maasta ja alueelta. Suomea järjestössä edustaa STeHS, joka on yksi ISfTeHin perustajajäsenistä.
Pirkko Kouri on edustanut Suomea ISfTeHin hallituksessa vuodesta 2014. Kouri on paitsi tohtori, myös sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Vuonna 2016 hänet valittiin järjestön varapuheenjohtajaksi ensimmäisenä naisena ja ensimmäisenä hoitotyön ammattilaisena järjestön historiassa. Hän jatkaa edelleen myös ISfTeHin varapuheenjohtajana, sillä hänet valittiin tehtävään uudelleen puheenjohtajiston vaalissa tämän vuoden helmikuussa.
ISfTeH on verkostomaisesti toimiva järjestö, jonka tehtävä on edistää digitaalisen terveydenhuollon ratkaisujen ja tutkimustiedon levittämistä globaalisti.
”Pidän tärkeänä sitä, että Suomi on mukana ISfTeHin toiminnassa ja vieläpä hallitustasolla. Järjestö tarjoaa suomalaisille terveydenhuollon kehittäjille näköalapaikan seurata, mitä digitaalisessa terveydenhuollossa tapahtuu maailmalla. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden levittää tietoa suomalaisesta osaamisesta”, Pirkko Kouri sanoo.
Hänen mukaansa erityisesti Suomen kansallinen terveysarkisto eli Kanta-palvelu kiinnostaa kansainvälisiä toimijoita. Tällainen kansallisesti keskitetty, kattava digitaalinen potilastietoarkisto, johon liittyy sähköinen resepti ja kansalaisten mahdollisuus tutkia omia potilastietojaan, on ainutlaatuinen näin laajana järjestelmänä.
Suomen Telelääketieteen ja e-Health seura toimii vaikuttajana digitaalisen terveydenhuollon alueella Suomessa ja kansainvälisesti. Järjestö tekee tiivistä yhteistyötä alan kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen sekä terveydenhuoltopalveluiden tuottajien ja käyttäjien kanssa. STeHS on perustettu vuonna1995 ja se on toiseksi vanhin järjestö alallaan.
Lisätietoja:
Pirkko Kouri, 044 785 6404, pirkko.kouri@savonia.fi
Society of Telemedicine and eHealth –järjestö (ISfTeH): www.isfteh.org
Suomen Telelääketieteen ja eHealth –seura (STeHS): www.telemedicine.fi
Katso myös video, jolla Pirkko Kouri esittelee itsensä ISfTeHin hallituksen jäsenvaalissa. Tuottaja Graphause Oy
https://youtu.be/cCAt-cGpovs
Tiedoksi toimituksille:
Kansainvälinen telelääketieteen ja eHealth seminaari 20.-22.4.2020
eHealth2020 – International Conference & The 25th Finnish National Conference on Telemedicine and eHealth, ”From Dream to Reality”
http://31.217.196.205/~kwkrjyyg/fi/seminaarit/511-ehealth2020-kansainvaelinen-seminaari-2020
Tämän tiedotteen jakelusta vastaa tiedottaja Martti Ahlstén
Viestintätoimisto Verbi
0500 582 588
martti.ahlsten(at)verbi.fi
Tämän postituksen osoitelähde on Viestintätoimisto Verbin mediarekisteri. Rekisteriin voi liittyä tai siitä poistua lähettämällä sähköpostiviestin Martti Ahlsténille. Rekisteriselosteen voi pyytää sähköpostilla Martti Ahlsténilta.
martti.ahlsten(at)verbi.fi