Etäterveys, tekoäly ja tietoaltaat ovat osa tulevaisuuden sähköisiä sosiaali- ja terveydenhuollonpalveluja. Näistä ja monista muista digiterveyden teemoista kuullaan kansallisia ja kansainvälisiä kokemuksia Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) 2.-3.4.2019 järjestettävässä kaksipäiväisessä eHealth2019 konferenssissa osana KYSin 60-vuotisjuhlavuotta.
KYS on voimakkaasti kehittyvä vaativan erikoistason yliopistosairaala, jonka toiminta perustuu laatuun, vaikuttavuuteen ja huippuosaamiseen potilaiden parhaaksi. KYS aloitti toimintansa 50-luvun lopulla keskussairaalana osana silloin luotua sairaalaverkostoa. Lääketieteen koulutuksen alettua 70-luvulla silloisessa Kuopion yliopistossa, vahvistui KYSin asema yhtenä Suomen viidestä yliopistosairaalasta. Yliopistollisuuden myötä KYSin toiminta laajeni terveystieteellisen tutkimukseen ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen. Tällä hetkellä KYSissä toimii lähes 40 eri lääketieteen erikoisalaa. Maailmalla KYS tunnetaan mm. johtavana epilepsiakeskuksena ja kliinisen geeniterapian kehittämisen uranuurtajana. Potilaat ja henkilökunta hyödyntävät jo nyt digitalisaation mahdollisuuksia osana päivittäisiä toimintoja, mutta kehityksen painopisteeksi on nousemassa kokonaisvaltainen tutkimus- ja hoitoprosessien uudelleen arviointi.
”Osana KYSin 60-vuotisjuhlavuottaan KYS järjestää yhdessä Suomen telelääketieteen ja eHealth seura ry:n kanssa kansainvälisen konferenssin, joka käsittelee laajasti digitaalisen terveydenhuollon kehitystä ja mahdollisuuksia. Toivon erinomaisen ohjelman tuovan runsaasti asiantuntijoita ja asiasta kiinnostuneita Kuopioon. KYSillä nähdään!”, KYS:n tutkimus- ja innovaatiojohtaja Esko Vanninen toivottaa kaikki tervetulleeksi osallistumaan.
Yli 40 luennoitsijaa ympäri maailmaa
Tapahtuma on samalla XXIV kansallinen telelääketieteen ja eHealth –seminaari, joka on toisen järjestäjän Suomen telelääketieteen ja eHealth seura ry:n (STeHS) vuosittainen koulutustapahtuma. Yhdistyksen puheenjohtaja ja Kuopion kaupungin innovaatiopäällikkö Arto Holopainen on tyytyväinen tapahtuman järjestämisestä kotikaupungissaan Kuopiossa, ”Kuopio ja Savilahti huippuosaamisen keskittymänä tarjoaa erinomaiset puitteet kansainvälisen konferenssin järjestämiselle”.
Tapahtumassa on tarjontaa niin sosiaali- ja terveydenhuollon arjen ammattilaisille kuin tekniikan ja palveluiden kehittäjille. ”Käytännön esimerkkejä ja kokemuksia on jakamassa yli 40 luennoitsijaa kansallisesti ja ulkomailta”, kertoo Holopainen. Konferenssin aloittaa keynote-puheenvuorolla alan huippuasiantuntija Lucien Engelenin Hollannista, joka pureutuu konferenssin teemaan data-driven health. Vastaavasti päätös keynote-puheenvuorossa on tekoälytutkija, professori Timo Honkela, joka antaa visionäärisen katsauksen tekoälyn mahdollisuuksiin.
Näköalapaikka uusiin innovaatioihin
Konferenssiin sisältyy myös kahdeksan vierailukohdetta, jotka tarjoavat näköalapaikan uusien ratkaisujen käytännön soveltamisesta terveydenhuoltoon ja ihmisten arkeen. Esimerkiksi KYSissä sijaitseva Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskus tarjoaa vierailukohteen, jossa pääsee tutustumaan ainutlaatuiseen 24/7 avoinna olevaan keskukseen, jossa kirurgit ja muu leikkaussalin henkilökunta voivat säännöllisesti harjoitella tarkkuutta vaativia kädentaitojaan ja erilaisia kirurgisia tekniikoita keinotekoisessa ympäristössä. Vastaavasti vierailukohteena Kuopion kaupungin ikäystävällinen asumisympäristö Mäntykampus tarjoaa näkemystä, miten kaupungin palvelut voivat toimia innovaatioalustana, Living Labina, uusille asiakaslähtöisille tuotteille ja palveluille. ”Mäntykampus on valittu myös esimerkkikohteeksi eurooppalaisessa aktiivisen ja terveen ikääntymisen innovaatiokumppanuudessa (EIP AHA)”, kertoo Holopainen. Muita vierailukohteita ovat Pelastusopiston harjoitusalue, KCT Kuopio Center for Gene and Cell Therapy, Itä-Suomen yliopiston HUMEA-laboratorio, Savonia-ammattikorkeakoulun soveltava hyvinvointiteknologia, älylääkekaapit ja PET radiofarmasia KYSissä sekä apteekkien lääkevarastoautomaatio.
Kohtaamispaikka nykyisille ja tuleville alan huippuasiantuntijoille
Konferenssi kokoaa yhteen huippuasiantuntijat, tutkijat, isot ja pienet yritykset niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti; päättäjiä ja tekijöitä niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta ja, tottakai, start-up -yrityksiä ja nuoria tulevaisuuden Healthcare –ammattilaisia. ”Haastamme mukaan yritykset esittelemään uusimpia innovaatioita ja tulevaisuuden ratkaisuja konferenssin näyttelyyn”, haastaa Holopainen.
Koulutustapahtumana konferenssista myönnetään 10 tuntia teoreettista koulutusta lääkäreiden ja hammaslääkäreiden terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyyteen. Konferenssista on haettu Oulun yliopistosta hyväksyntää 10 tunnille lääkärien hallinnon koulutukseen ja alasta riippuen 6 – 10 tunnille lääketieteen erikoisalojen teoreettiseen koulutukseen.
eHealth2019 –konferenssi on 29.3.-4.4.2019 Kuopio Health Week –tapahtumaviikon päätapahtuma, jonka aikana järjestetään useita toisiinsa kytkeytyviä hyvinvointi- ja terveysalan tapahtuma.
eHealth2019 konferenssin ennakkohinta on voimassa 15.2.2019 asti, säästä 100€.
Lisätietoja:
eHealth2019 kansainvälinen konferenssi ja XXIV kansallinen telelääketieteen ja eHealth –seminaari, 2.-3.4.2019, Kuopion yliopistollinen sairaala